Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Blogikamuja ja pari muuta kissaa

Vieraisilla


Mami on taas käynyt vieraissa kissoissa! Annamme sen nyt armollisesti kertoa, kunhan ei käy tavaksi.

Kaikki jo varmaan arvaavatkin, että kyseessä on kissabloggareiden reissu Tampereen kissakahvilaan, mutta tässäpä onkin mukana kaksi extratähteä!

Matkustimme Penan ihmisen kanssa VR:n avustuksella Tampereelle ja asemalta meidät haki tämä auto (on muuten vielä myynnissä; vink, vink). Sillä sitten huristelimme kaupungin toiselle laidalle ja ketkäs muut ne siellä olivat meitä vastassa kuin Pepsi ja Max! He olivat päässeet mukaan Tampereelle kyläilemään emäntänsä äidin luokse :)
 
Kaunotar Pepsi aiheutti lankeemuksen jo eteisen lattialle ja emme meinanneet päästä lainkaan pidemmälle, koska neiti kierteli meitä innokkaasti ja tuoksutteli erityisesti Penan lähettämiä terveisiä.
No tulihan siihen samaan mylläkkään myös ihana Max, joka otti meidät vastaan herrasmiesmäisen kohteliaasti ja innokkaasti.

Mä sain tällasen lelun, mut nyt en ehdi leikkiä, vaan olen nättinä
Pepsi esitteli temppuja

Ylävitonen sujui mallikkaasti
Samoin pyöriminen
Pepsi osasi myös mennä maahan ihan pyllyä myöten - tosi taitava tyttö!

Sitten oli Maxin vuoro näyttää taitojaan
 
Ylävitonen meni pikkusen sivuun :)
Max oli myös taitava temppuilija, mutta isosisko tuossa vähän häiritsi keskittymistä.

Molemmat ovat ihania, kauniita, rentoja ja taitavia kissukoita. Oli mahtavaa tavata nämä blogikamut ihan oikeasti. Kiitos Tassulinnan väelle oikein paljon kutsusta!

Kun maltoimme jättää Pepsin ja Maxin, niin suuntasimme Purnauskikseen, jossa oli todelliset kissabloggaajien kokoontumisajot :) Höpinä ja kikattelu kuului varmaan Tammelan torin toiselle laidalle. Esiintyi myös lattialla konttaamista ja ihastunutta hihkumista.

Pakko laittaa pari kissakuvaa, kun kerran kissakahvilassa oltiin.

Koska noi häiriköt lähtee, että pääsee oikeesti nukkumaan?
Kissan paras paikka - pahvilaatikko!
Purnauskis oli aivan yhtä ihana paikka kuin aina ennenkin ja tarjoilut todella maittavia.

Oli mahtavaa tavata kanssabloggareita ja nähdä kasvoja (uusia ja vanhoja) blogien takana :)

Iso kiitos tapaamisen järjestäjille Elämää ja elämyksiä ja Tassulinna bloggareille!


 

20 kommenttia:

  1. Häh! Tuossa on ihan minun kaksoisolento. Sillä on ihan samanlainen pantakin ja Pepsi siskona ja... Kiva että se oli herrasmiesmäisen kohtelias se mun kaksoisolento! - Max

    Ihana kun pistäydyitte! Ja kahvilassa kanssa! - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kohtelias ja leikkisä ja komea ja kaunis ja taitava ja... se sun kaksoisolento :)
      Ilo oli käydä sekä teillä että kahvilassa. Kiitos vielä kerran!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pepsi ja Max osaa ne kyllä tosi hyvin. Nyt sit mami yritti opettaa sitä mullekin. t. Olga

      Poista
  3. Olipa tosiaan kiva kohdata kokoontumisajoissa! :) Ja hauska kuulla myös noista teidän ”etkoista”. Hienoja temppuja Pepsiltä ja Maxilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata! Pepsi oli ihan suvereeni temppuilija eikä jännittänyt meitä yhtään. Maxia ehkä pikkuisen jänskätti tai sitten Pepsi sekoitti :) Ihanat kissat!

      Poista
  4. Mun ihminen tuli kanssa eilen tosi myöhään kotiin ja haisi ihan vieraille kissoille! On vissiin ollu samoilla teillä ton teidän ihmisen kanssa...
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi -neito taisi lähettää sulle erikoisterkut sun ihmisen mukana. Me kuultiin, että sulle on tulossa postissa vielä jännempiä tuoksuja, odotapas vaan :)

      Poista
  5. PEPSI JA MAX! TAMPEREELLA! Nyt harmittaa vielä enemmän, että en päässyt lähteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko vähän kade, mitä? Mitäs muuta kuin ihana, kaunis, viehkeä mustavalkotytteli ja komea, reipas, leikkisä raitapaitapoika :)

      Poista
  6. Ihanat kuvat! Oli kiva tavata edes pikaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä hienon tapahtuman järjestämisestä. Muita kissahulluja on aina kiva tavata!

      Poista
  7. Meiänkin poitsut ois voinu näyttää teille yläfemmat, oltas asuttu pepsin ja maxin naapurissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsin ja Maxin ihminen näyttikin teidän talon kun ajettiin ohi. Nyt oli valitettavasti ihan liian vähän aikaa, mutta pitää tulla uudelleen Tampesteriin. Mulla onkin hyvä syy, kun pitää palauttaa se muovirasia Purnauskikseen, jossa sain kakkuja mukaan kun lähdettiin junalle :)
      Pidetään kutsu mielessä! Niin ja jos Turkkuseen päin on asiaa, niin tervetuloa käymään!

      Poista
  8. Oi siistiä, tapasit Pepsin ja Maxin! Ihanat yläfemmakisut <3 Muutenkin Tampereen reissu kuulosti kivalta, nyt vaan seuravaa tapaamista odotellessa, niin pääsisi itsekin mukaan :) Myös tuo Purnauskis vaikuttaa tosi mukavalta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi ja Max ovat kyllä ihania! Oli suuri kunnia tavata heidän kuninkaalliset kissuutensa :)
      Toivotaan, että pääset mukaan seuraavalla kerralla.

      Poista
  9. Meidän emäntä huomas olleensa ihan pihalla, kun sekin oli Tampereella päin, eikä tiennyt tästä miitistä... Ja se Purnauskiskin on vielä käymättä, vaikka mielessä on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! Purnauskikseen kannattaa ehdottomasti piipahtaa, on se sellainen kissaihmisen paratiisi.

      Poista